Möötte #3 – Antti Kaikkonen ja keskustan brändi

15 lokakuun 2019 / By Aki Linnanahde
Miten Keskusta pystyy puhuttelemaan isoja kaupunkeja, Antti Kaikkonen?

Tuoreessa Möötessä Aki Linnanahde kohtaa ministeritason vieraan, kun puolustusministeri Antti Kaikkonen astuu hetkeksi ministeriaitiosta vastaamaan Akia askarruttaviin kysymyksiin.

Kouvolan puoluekokous valitsi syyskuussa Keskustan uudeksi puheenjohtajaksi Katri Kulmunin. Jakolinjat menivät siten, että Kaikkosta kannatettiin Etelä-Suomessa, Kulmunin kannatus kasvoi mitä pohjoisemmaksi mentiin. Samaan aikaan Keskustalla on suuria vaikeuksia isoissa kaupungeissa. Esimerkiksi Helsingistä ei mennyt eduskuntavaaleissa läpi yhtään kansanedustajaa. Miten Keskusta voisi 2020-luvulla pärjätä kasvukeskuksissa paremmin? Minkälainen porukka miettii puolueen markkinointia ja miten sitä voisi tehdä paremmin? Entä kuinka on mahdollista pitää maakunnat elinvoimaisina, kun väestökehitys suuntaa yhä vahvemmin sieltä pois?

Keskustelussa Antti Kaikkonen kertoo myös miten hän on rakentanut oman henkilöbrändinsä, joka on yksi kotimaisen politiikan vahvimmista. Puolustusminsiterin ominaisuudessa Kaikkonen pohtii, minkälaisia keinoja Puolustusvoimilla on vastata nuorison yhä vahvempaan tasa-arvon vaateeseen. Minkälainen ylipäänsä on puolustusvoimien brändi puolustusministerin mielestä?

Tämä keskustelu kannattaa kuunnella, vaikka et politiikasta olisikaan kiinnostunut.

Concreton luova johtaja, Aki Linnanahde

Brändi ytimeen

Haluatko viedä brändisi liiketoiminnan ytimeen? Ota yhteyttä, tarjoamme kahvit!

Toimisto

Tallberginkatu 1, Kaapelitehdas C3, 00180, Helsinki

Ota Yhteyttä!

Jukka, +358 40 7158697
Samuli, +358 44 2379391

Seuraava luku bränditarinallesi?

Ota yhteyttä!

aki@concreto.fi

About The Author

Aki Linnanahde

Concreton luova johtaja, podcastisäntä ja radioääni